Neljä vuotta hujahti kotona lasten kanssa nopeasti. Voin väittää, että olen nauttinut lähes 100 prosenttisesti koko ajasta. Lasten kanssa on ollut helppo olla. Itkupotkuraivareita on tullut nähtyä monet kerrat. Ne kuuluu siihen arkeen ja niitä hyviä hetkiä on niin paljon ettei muutamat huudot tai kiukuttelut päivässä tunnu pahalta ja jos on tuntunut niin niistäkin on päästy yli.
Mutta. Jotenkin on kiva saada kuitenkin aikuista seuraa ilman keskeytyksiä. Milloin jommalla kummalla on jano, pissahätä tai toisella taas jotain muuta asiaa.
Lapset ovat harjoitelleet nyt muutaman viikon päiväkodissa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jättää heitä sinne itkuilla. Onneksi. Vähentää huomattavasti omaa stressiä, kun tietää heidän viihtyvän siellä. Esikoisemme on odottanut jo kauan pääsevänsä päiväkotiin ja selkeästi kaivannut ikäistään seuraa. Sen sijaan pikkusisko ei vaikuta vielä hyötyvän mitenkään kummallisesti ikäisestään seurasta (hän on 2 vuotta ja muutaman kuukauden päälle), mutta hyvällä mielellä on aina päiväkotiin lähtenyt. Tytöt käyvät yksityisessä päiväkodissa joka on painottunut liikuntaan. Olen ollut tyytyväinen kaikkeen siellä ainakin tähän saakka ja näyttää homma pelaavan hyvin. Kivasti järjestävät pitkin viikkoa kaikenlaista ohjelmaa. Päiväkoti on hiukan kauempana kuin meidän lähin kunnallinen päiväkoti, mutta erosta ei onneksi puhuta kuin minuuteista autolla kuljettaessa. Kunnallisessa oli niin suuret ryhmät, että hirvitti, joten ryhdyin tutkimaan muita vaihtoehtoja.
Ensimmäinen työpäivä on nyt siis takana uudessa työssä. Irtisanouduin vanhasta työpaikastani ja sain tilalle jotain uutta, mielenkiintoista ja haasteellista. Innolla odotan jo mitä tuleva tuo tullessaan. Lupaavalta ainakin vaikuttaa!
