torstai 29. tammikuuta 2015

Talotoimittajan valinta

Alusta asti oli selvää, että päädymme johonkin valmispohjaratkaisuun, emmekä edes harkinneet arkkitehtiä suunnittelemaan tulevaa taloamme. Selattiin paljon läpi eri talotoimittajien pohjia, kopioitiin niitä piirustus ohjelmaan ja muokattiin niitä meille sopivimmaksi, mutta mikään ei niistä tuntunut hyvältä. Yksi iski sitten tosi kovaa minuun ja tiesinkin aika nopeasti sen löydettyä, että se tulee olemaan tuleva talomme muutamilla muutoksilla.

Lähetettiin monille talotoimittajille tarjouspyyntöjä. Joistain ei kuulunut mitään ja jotkut tarjosivat heidän omia pohjia vaihtoehdoiksi. Taidettiin lopulta saada vain kahdelta toimittajalta hinta kyseiseen pohjaan.

Pohja ei ollut Kastellin malli, mutta silti saimme sitä käyttää ja vielä, kun siihen tehtiin rakenteellisia muutoksia. Saimme paremman hinnan Kastellilta, sekä isäni oli juuri rakentanut Kastellin talon, eikä hänellä ollut mitään valittamista kyseisestä firmasta. Joten päätös oli siinä vaiheessa helppo tehdä, eikä olla kaduttu.

Otimme säältä suojaan ykkösen, eli rakensivat mm. talon rungon, päätyräystäsrungot, laittoivat tuulensuoja levyt, kattotuolit, otsalaudat ja ikkunat paikoilleen, ulkoseinien pystyvillat ja aluskatteen. Kaiken tämän taisivat tehdä alle parissa viikossa ja sovittuna ajankohtana, vaikka juhannus sattui juuri niille tietämille. Kun miettii miten pitkä matka tuosta jo on, ei voi olla muuta kuin helpottunut. Muistan edelleen sen tunteen, kun näin talon ensi kertaa pystyssä. Silloin en osannut aavistaa edes millainen urakka meillä oli vielä edessä. 

Kun luultavasti joskus vielä lähdetään tähän hommaan, niin luulen että päädytään jälleen Kastelliin jos vain hinta ja muut asiat kohtaavat. Meillä ei tainnut olla mitään valittamista ja yhteyttä heihin sai aina kun oli tarvetta. Suosittelen käymään talonäytöksissä sekä messuilla tutustumassa eri talotoimittajiin. Kannattaa käyttää tähän vaiheeseen aikaa ja pohtia kaikki vaihtoehdot läpi. Älä anna hienojen nettisivujen hämätä, käy paikanpäällä katsomassa työn laatua (varsinkin jos harkitsee muuttovalmista).

Alle vielä kuvia Kastellin osuudesta.







6 kommenttia:

  1. Kiitos näistä infoista ja ajatuksista! Olisi kiva nähdä jossain vaiheessa talonne pohjapiirustus ja kuulla miksi päädyitte juuri siihen :) Varmasti huikea tunne kantaa ekat tavarat uuteen ja itse suunniteltuun kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Katsotaan jos laitan sen jossain vaiheessa teillekkin esille. Oi, odotan niin jo tuota tunnetta! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta. Saako olla utelias ja kysyä mikä pohja teille on tulossa? Olemme katselleet kastelli plazia vaihtoehtoja, sekä Teritalojen moderneja versioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnosti! :) Meidän pohja on siis muokattu toisen talotehtaan pohjasta. Oi, mä tykkäsin kovasti plazian pulpettimallista ja se itseasiassa oli meidän toinen vaihtoehto. Sitä ei vaan saatu oikein hyvin asettumaan meidän tontille.

      Poista
  3. Meillä on yksi tietty pohja jonka haluaisimme. Ongelma on vain siinä että tämä talotoimittaja ei tee "avaimet käteen" kotia, vaan meidän täytyisi osaurakoittaa projekti. Sen takia mielenkiintoni heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaurakointi on varmasti haastavaa budjetissa pysymisen kannalta, tulee todennäköisesti kalliimmaksi. Kannattaa ehdottomasti kysäistä muiltakin toimittajilta hintaa. Meillä ei ainakaan kukaan kummastellut kilpailuttamista... Alkuvaiheilla, kun käytiin talonäytöksissä törmättiin Dekotalon pohjaan Kastellin rakennuttamana ilman muutoksia.

      Poista


Back to Top